Viime jouluna sain poikaystävältäni lahjaksi Dinner in the dark- lahjakortin, joka oikeutti kahden hengen "pilkkopimeään illalliseen". Tällaisia on tietääkseni järjestetty myös Suomessa ainakin Cantina West- ravintolan toimesta, mutta tämä meidän lahjakortti oli tällä kertaa Tallinnassa sijaitsevaan Krua- ravintolaan (sijainti Tallinnassa osoitteessa Aia 4).
Lahjakortissa illallista kuvailtiin uutena makuelämyksenä ja hienona uutena kokemuksena. Olin poikaystävästäni tosi ylpeä, sillä kerrankin joululahja osui ja upposi. Hyvää ruokaa + uusi mielenkiintoinen kokemus = olen täysillä mukana!!!Illallisen tuotoista käytetään pieni osa Viron näkövammaisten liiton toiminnan tukemiseen eli syömällä voi tehdä myös hyvää, huippua!
Illallinen alkoi klo 19:00 ja ravintolaan piti saapua paikalle 10 minuuttia aiemmin. Kun olimme ilmoittautuneet, meille jaettiin silmälaput ja pyydettiin asettumaan parijonoon suuren mustan verhon taakse. Laitoimme silmälaput päähän ja astuimme verhon toiselle puolelle. Meidät johdatettiin kädestä pitäen istumaan paikoillemme. Kun kaikki ruokailijat (noin 20 henkilöä) olivat löytäneet paikkansa, saimme ottaa silmälaput pois. Tässä vaiheessa oletin, että näkisimme edes hiukan ja että huoneeseen tulisi valoa jostakin pienestä oven- tai ikkunanraosta. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä huone oli aivan täysin pilkkopimeä. Siis pimeääkin pimeämpi! Tuntui omituiselta istua huoneessa silmät auki vieraiden ihmisten kanssa näkemättä yhtään mitään! Höpisimme ja hihittelimme oman aikamme, kunnes illan "juontaja" pääsi ääneen. Illallisen tosiaan veti läpi Juulia- niminen ihastuttava nainen, joka oli ollut sokea lähes koko elämänsä. Juulia esitteli itsensä ja kertoi, millaista elämä ilman näköaistia on. Koko illan ajan saimme kysellä häneltä meitä askarruttavia asioita. Kysymyksiä tuli paljon ja itse koin tämän puolen illallisesta tosi mielenkiintoiseksi. Oletteko esimerkiksi koskaan miettineet, miten koko elämänsä ajan sokeita olleet ihmiset kokevat värit? Miten kuvailet sokealle ihmiselle vaikkapa jonkun vaatteen väriä? Et mitenkään! Minun ensimmäinen ajatukseni oli tietysti; miten helppoa olisi käydä jossain ihanassa kahvilassa tai leipomossa, kun ei näkisi kaikkia niitä houkutuksia? Sitten aloin miettimään, olenko koskaan nähnyt ylilihavaa näkövammaista? En muistaakseni, eikä mikään ihme!
Juulian esiteltyä itsensä, saimme kaikki pienen puheenvuoron, jonka aikana esittelimme itsemme ja saimme kertoa, onko meillä kokemuksia näkörajoitteisuudesta tai näkövammaisten kanssa toimimisesta. Tämän jälkeen meille jaettiin kaikille pienessä minigrip- pussissa tai rasiassa olevia ruoka-aineita, jotka meidän piti tunnistaa. Ensin oli tarkoitus tunnustella, sitten haistella ja lopuksi vielä maistaa mysteeriainesta. Meidän pusseistamme löytyi teetä ja pähkinämurua, muista pusseista esimerkiksi kahvia, perunajauhoja, laakerinlehtiä, kanelia, makaroneja ja vehnäjauhoja. Aineet oli loppujen lopuksi todella helppo tunnistaa, koska kyse oli niin tavanomaisista asioista.
Tunnustelutehtävän jälkeen Juulia kysyi haluammeko vielä testata jotain muuta ja mehän tottakai halusimme. Hän jakoi kaikille pareille kaksi pätkää muovailuvahaa, joista parin piti yhdessä muovata jokin ennaltasovittu juttu. Me sovimme tekevämme ihmisen kasvot, olimme siis aika vaatimattomin odotuksin liikkeellä :) Muilta pariskunnilta valmistui muunmuassa eläimiä ja kolmepurjeisia purjelaivoja...Minä päätin, että teen kasvot, silmät ja nenän eli poikaystävän tehtäväksi jäi korvat suu. Myöhemmin meille sitten selvisi, miltä muovailtu naama näytti ja kaunishan se oli! Harmi, että molemmat muovailuvahapätkät olivat valkoisia, muuten tulos olisi voinut olla vieläkin hienompi ;)
Testailun jälkeen oli sitten itse ruokailun vuoro. Ruoan tarjoili Kruan tarjoilija, joka selvisi pimeydestä käyttämällä jonkinlaisia pimeännäkölaseja. Juomaa hän ei meille tarjonnut, vaan sitä piti kaataa itse. Kaikilla oli illallisen alkaessa edessään vesipullot ja vesilasit ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi veden kaataminen lasiin sokkona ei ollut mitenkään vaikeaa. Alkuruoka syötiin käsin ja lautaselta löytyi kaksi erilaista asiaa, molemmat oikeastaan aika helposti tunnistettavissa. Toinen alkupala oli ananassiivun päällä oleva maapähkinästä ja korianterista tehty tahna. Toinen taas oli rapeaan taikinakuppiin tehty mössö katkaravuista, kanasta, maissista, herneistä ja paprikasta. Molemmat alkupalat olivat oikein maistuvia ja syömien käsin oli helppoa.
Seuraavaksi pääruokaa syötiinkin sitten haaarukalla, joka ei ollut enää niin helppoa. Välillä olin ihan varma, että haarukka on täynnä, mutta sitten kun se pääsi suuhun asti, niin se olikin tyhjä! Ruokailun jälkeen sylistä löytyikin hiukan jäämiä...Pääruokana oli höyrytettyä jasminriisiä ja jonkinlaista mausteista kanaa. Pääruoka oli myös maukas, mutta olisin ehkä odottanut jotain yllätyksellisempää varsinkin rakenteen suhteen. Jälkiruoka olikin sitten kaikista vaikein arvattava, sillä kukaan illallisvieraista ei arvannut sitä oikein. Jälkiruoka oli varsin pieni ja se oli valmiiksi asetettu suurehkoon lusikan muotoiseen kuppiin, josta sitä oli helppo maistella. Kookos maistui ruoassa selvästi ja itse olisin veikannut, että kyseessä on jonkinlainen kookosmaitoon keitetty riisivanukas.
Myöhemmin meille kuitenkin esiteltiin kaikki syödyt ruoat ja paljastui, että kyseessä ollut jälkiruoka olikin tapioka- suurimoista valmistettu vanukas, joka tosiaan oli keitetty kookosmaitoon. Pienen googlettelun jälkeen löysin ainakin seuraavan ohjeen:
"Lämpimässä vedessä liotetaan vihreäksi värjättyja Tapiokasuurimoita,
jonka jälkeen ne haudutetaan suolalla, sokerilla ja kookosmaidolla
maustetussa vedessä läpikuultaviksi. Kastikkeena käytetään suolalla
maustettua kookosmaitoa"
Ei siis muuta kuin tapioka-suurimoita etsimään, sillä poikaystäväni rakastui tähän jälkiruokaan! Mistäköhän tällaisia saisi? Jostain etnisistä kaupoista?
Jälkiruoan jälkeen Juulia kiitti meitä osallistumisesta ja me kiitimme häntä sekä Kruaa hienosta kokemuksesta. Valoon totuttelu aloitettiin ensin pienestä kynttilästä, joka sekin tuntui valtavan kirkkaalta valopallolta lähes kaksituntisen pimeyden jälkeen. Pikkuhiljaa kynttilöitä sytytettiin lisää ja silmät alkoivat taas tottua valoon. Saimme aiemmin muovailemamme työt mukaamme ja lähdimme hotellille makaamaan mahojemme viereen.
Tämä oli mahtava kokemus, jota suosittelen kaikille. Tässä Tallinnan versiossa ilta vietiin läpi kokonaan viroksi eli kaikille suomalaisille se ei sovi. Kannattaa siis tutkia, onko samanlaista Suomessa tällä hetkellä saatavilla. En osaa sanoa olivatko ruokien maut niin hyviä, koska olimme sokkoina vai siksi, että keskityimme vain ruokailuun eri tavalla kuin yleensä. Yksi asia, jonka huomasin oli se, että ihmisten puhe kuului korvaan pajon kovempana kuin yleensä. Ehkä minulla siis terästäytyi nimenomaan kuuloaisti, kun menetin näköaistin. Kokemus laittoi kuitenkin ajattelemaan, millaista elämä ilman näköaistia olisi. Poikaystäväni totesi ravintolasta lähdettäessä; mieti miten onnekkaita me ollaan, kun me lähdetään täältä ja me nähdään taas normaalisti, koska toi Juulia ei näe. Ja näinhän se on ja sitä ei ehkä osaa tarpeeksi arvostaa ennen kun sen menettää.
